ruusupiha KAARTO kotisivu palaute ruusu.kaarto@pp.inet.fi
    kuvapäiväkirja vuodelta 2012 - maaliskuu
    kaarron ruusupiha puutarha puutarhablogi kuvapäiväkirja piha pihakuvia kuisti kasvihuone lammikko ruusu ruusutarha köynnösruusu ruusukaari photo paris helsinki pergola patio potager perennat kärhö viiniköynnös luumu omena lumme mediterranee


    29.3.2012
    torstai
    Lumet hupenevat hyvää vauhtia sittenkin.
    Sitä mukaa kun seinuistoilta tulee maata näkyviin,
    ilmestyy esiin ihania kevääntuojia.

    Lumikelloja on ollut siellä täällä jo viikon verran.
    Skillat aukeavat ihan kohta,
    samoin posliinihyasintit.
    Ja tänään: ei voi olla totta!
    Sinivuokkoja maaliskuussa.


    -
    27.3.2012
    tiistai
    Keittiön pöydällä.
    Viimevuotinen Phalaenopsis rupesi kukkimaan kevään koittaessa.
    Maira jatkaa kukkimistaan kuistilla.
    Piti hyöriä keinomehiläisenä kukasta kukkaan.
    Ruususeuran Helsingin paikallisryhmä vietti tänään 20-vuotisjuhlaansa.
    Sankka joukko kuunteli Villa Jyrängössä kahvia ja kakkua nautiskellen,
    kun Eeva Ruoff kertoili mielenkiintoisia asioita viime vuosisadan alun
    ruusutarhoista, ruusuvalikoimista ja ruusuinnostuksen heräämisestä.


    -
    26.3.2012
    maanantai
    <
    - Jokirannassa -

    Heureka!
    Sorsa was here.

    Urpilaisia
    Tanssilavan luona.

    Käämejä.
    Kissoja.

    Puuhun unohtuneita tammenlehtiä.
    Ruttoa pukkaa.




    25.3.2012
    sunnuntai
    Samörtaim, andtö liviing isiiisii...
    Joopa joo. Kellot käännetty. Kääntyisipä vielä luontokin.
    Päivän mittaan katolta sulanut lumi hyytyi
    räystään alla klematiksen varsiin kauniiksi koruksi.


    -
    24.3.2012
    lauantai
    Hankien kahleista vapautuvia.


    -
    23.3.2012
    perjantai
    <
    - Kevättä Seuriksessa -

    Seurasaaren silta.
    Antintalon tippuvat räystäät

    Kauniit kenokaulat kurkottavat suuhunpantavaa.
    Ja kuravettä päälle.

    Engelin piirtämä huvimaja Elimäen pitäjän Moision kartanosta.
    Florinin huvimaja Yrjönkadun ja Bulsan kulmalta Ruttopuistosta.

    Haa! Pääsinpäs tekemään puroja
    Taito on vielä tallella.

    Eväspaikka eteläkärjen lämpimällä kalliolla.
    Maksaruohot ovat jo kesäterässä.

    Kaislikossa suhisee.


    Ylläri Seuriksessa: Kalevalakehto
    Lirularuloru...

    Tapaninpäivän myrsky sai aikaan järkyttävää jälkeä Seuriksessakin.
    Aarniometsän rippeitä.

    Pariskuntien rauhanomaista rinnakkaiseloa sillan kupeessa
    Keväinen kaislikkopeili.




    22.3.2012
    torstai
    Häivy lumi, HÄIVY!!!
    Monet tutut odottavat jo malttamattomina lumen alta pääsyä.
    Laventeli näyttää selvinneen talvesta.
    Suotuisista kevään merkeistä huolimatta myös katastrofin aineksia ilmassa.
    Nähtiin tänään omin silmin A Herlin leipäjonossa.
    (tarkemmin sanoen Stokkan herkussa kaviaarileipämaistiaisissa)


    -
    21.3.2012
    keskiviikko
    Huikea auringonlasku



    20.3.2012
    tiistai
    Vantaa vapautuu kahleistaan.



    19.3.2012
    maanantai
    Kurtturuusun kiulukoita.



    -
    18.3.2012
    sunnuntai
    <
    - Sumua Kaivarissa -

    Kirkas kevätpäivä houkutteli kahville Kaivariin,
    mutta jo Eteläsatamassa yllätti sankka sumu.

    Avovettä Valkosaaren edustalla.
    Näkymätön Suokki.

    Ursulasta Harakkaan.
    Ursulasta Kaivohuoneelle.

    Stadilaisia dalsimassa
    sankoin joukoin.

    Kaksi käkkärää Nordenskiöldin ja Ursan välissä.
    Harakan salmi (ruma parakki retuseerattu)

    Nonnih. Taas.
    Viimeisiä pulkkalaskuja Ursan kalliolta.

    Poijuja
    Ja poijuja.

    Piknikillä sittenkin, säästä huolimatta.
    Kevään toivo herää.

    Pihlis Herniksen takana
    Kotimatkalla vielä tuhti annos taidetta Kaapelitehtaalla.




    17.3.2012
    lauantai
    Persikka 'Maira' pääsi jo kuistille kukkimaan talvisäilöstään.



    -
    16.3.2012
    perjantai
    Kohta Vantaa jo vapaana juoksee.
    Talventörröttäjiä likaisella rannalla.
    Ja tehdasalueella.



    13.3.2012
    tiistai
    Tästä ei kyllä enää oikein olisi ollut väliksi.



    -
    12.3.2012
    maanantai
    Aurinkoiset korituolit houkuttelevat
    kinosten takana rämähtäneen pergolan alla.
    Mikäpäs tässä on iltapäiväkahveja nautiskellessa!



    -
    10.3.2012
    lauantai
    Yy
    kaa
    KOOOOOO!

    Hyvästi talvi!



    -
    9.3.2012
    perjantai
    Kahtena yönä on luvattu eteläänkin revontulia.
    Kamera on ollut suunnattuna kohti pohjoisen taivasta,
    mutta mitä vielä. Ei merkkiäkään loimuiluista.
    Pyh!
    Täysikuu kumotti kirkkaasti etelästä,
    mutta puolen yön jälkeen sekin peittyi utupilveen.



    7.3.2012
    keskiviikko
    Katoavaista kukkeutta.



    6.3.2012
    tiistai
    Laiska talkkari tässä talossa. Aina vaan.
    Viime vuonna näihin aikoihin otin tässä kohdassa kunnon lipat.
    Selvisin sentään kuhmulla ja aivotärähdyksellä.



    5.3.2012
    maanantai
    Tuttu koristeomenapuu iltaruskossa.



    4.3.2012
    sunnuntai
    Kevään ensimmäinen kukkija!
    Lumikello työntyy heti esiin, kun lumi sulaa talon reunustalta.
    Jippii!



    3.3.2012
    lauantai
    Kevättä keittiön pöydällä.



    2.3.2012
    perjantai
    Aamu saapuu arkana,
    kuusiaidan takaa lähtöisin...



    1.3.2012
    torstai
    Sumuinen yö.




    2012
    02 helmikuu
    01 tammikuu
    kotisivu palaute ruusu.kaarto@pp.inet.fi ruusupiha KAARTO

    Aikaisempien vuosien kuvapäiväkirjat

    2011 2010 2009 2008 2007 2005-2006
    tammi helmi maalis huhti tammi helmi maalis huhti
    touko kesä heinä elo touko kesä heinä elo
    syys loka marras joulu syys loka marras joulu

    Kuvaus:  web-counters.org