ruusupiha KAARTO |
|
La Vie en Rose
![]()
|
|
![]()
|
Kaarron lammikko Tontilla on luultavasti joskus muinoin ollut hiekkakuoppa. Vanhat naapurit kertoivat, että vuosikymmeniä sitten paikalla oli luonnonlampi ankkoineen. Silloin pohjavesi oli nykyistä korkeammalla. Edelliset eläjät käyttivät kuoppaa ylimääräisen tavaran varastoimiseen. Me teimme heti ensimmäisenä kesänä raivauksen jälkeen pressun avulla lätäkön, jossa eleli parvi ruutanoita. Nykyinen, butyylimatolla vuorattu lammikko on kestänyt jo kohta 20 vuotta. Lammen suurin ja kaunein asukas on punainen lumme, joka kukkii valtoimenaan juhannuksesta syksyyn saakka. Se on ostettu pikkuruisena taimena noin 15 vuotta sitten rautakaupasta. Kaikki kasvit on istutettu muovisiin ritiläkoreihin. Kasvit talvehtivat lammikossa. Vesi lammikkoon tulee kaivosta, puutarhan kasteluvesi otetaan lammikosta. Uppopumppu pumppaa lammikon pohjalta aika ajoin vettä puroon, jossa vesi hapettuu. Kymmenisen vuotta lammikossa uiskenteli kesäisin karppi ja viisi kultakalaa. Niistä luovuttiin, kun isojen vonkaleiden talvihoito akvaariossa kävi hankalaksi ![]() ![]() >> kuvakierros
|
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]()
| ![]() |