ruusupiha KAARTO
      ruusu.kaarto@pp.inet.fi
    La Vie en Rose


      Kaarron kasvihuone

      Idea kasvihuoneen rakentamisesta syntyi, kun tuttavan tyt�r
      sai Malmin hautausmaalla kes�t�iss� vihi�, ett� siell� luovutaan
      taimikasvatuksesta ja vanhat kasvilavojen kannet heitet��n pois.
      Samaan aikaan toinen tuttava uusi viherhuonettaan ja halusi
      eroon vanhoista laseista. Kolmannella tutulla oli ikivanhan saunan
      ikkunat joutilaina. Kierr�tyskeskuksestakin l�ytyi sopivaa materiaalia.
      Lis�ksi oman talon entisi� ikkunoita oli pinossa vajan takana.

      Erilaisten ja erikokoisten materiaalien yhteensovittaminen
      oli hankalaa mutta hauskaa. Se vaati luovuutta ja k�tevi� k�si�.
      Tarvittiin kilokaupalla kitti� (vernissaa ja liitujauhoa) ja hyv� lasinleikkausveitsi. Harjoitus teki mestarin, lopulta lasitkin
      leikkautuivat jo halujen mukaisiksi.

      Kasvihuone valmistui kev��ll� 2000. Se on kest�nyt hyvin tuulet, tuiverrukset ja lumitaakatkin aika kevyest� rakenteestaan huolimatta.
      Satoa on saatu tomaattien ja paprikoiden lis�ksi kahdesta
      nyt jo kattoon asti ulottuvasta viinik�ynn�ksest�,
      Nordicasta ja Betasta.



      >> kuvakierros